Kalevala Paratiisi -korvakorut

Kalevala Korut ovat paljon enemmän kuin pelkkiä koruja. Ne ovat ajattomia design-esineitä, jotka tuovat iloa päivittäin ja säilyttävät merkityksensä sukupolvelta toiselle. Kalevala-korut valmistetaan alusta loppuun asti suomalaisena käsityönä Kalevala Korun modernissa korutehtaassa Helsingissä, missä lähes 70 korualan asiantuntijaa huolehtii korkeasta laadusta ja taidokkaasta valmistuksesta.

Vanhan klassikon uusi tulkinta. Korvakorun holvikaaren muotoisesta kauniisti kuvioidusta laatasta riippuu kuusi pitkää rinnakkaista ankkuriketjua. Korvakorut ovat kirkasta pronssia. Tappikiinnitys, tappi ja taustanasta hopeaa. Korvakorut ovat saatavissa myös hopeisina.

KORUSARJAN TARINA

Kauan sitten nykyisessä Hämeessä mahtinainen kantoi yllään monirivisiä pronssiketjuja. Ketjut yhdistivät kahta kirkkoholvin muotoista laattaa, joissa elämänveden maljaa vartioi kaksi riikinkukkoa. Emme tiedä, mitä koruun ikuistettu varhaiskristillisen taiteen paratiisisymboli kantajalleen merkitsi. Ehkä pitkäkaulaiset linnut olivat hänelle onnentuojia, ehkä sanansaattajia ihmisten ja jumalten välillä, ehkä jotain muuta, minkä vain hän tiesi. Aivan varmasti hän on kuitenkin uskonut korussa piilevän voimaa. Voimaa, joka on edelleen tallella. Paratiisi-korujen esikuvana on Janakkalan Kernaalasta löydetty koru, "hämäläinen juhlakääty", joka on peräisin noin vuodelta 800 jKr.

Tarjoushinta 114,00 € Normaalihinta 190,00 €
Varastossa
30 päivän alin hinta: 190,00 €
Lisätietoja
TuotemerkkiKalevala
Timanttisten tuotekoodi4030-10031
KenelleNaisille
Tuotenumero3602184T
MateriaaliPronssi
Koko12 x 95mm
TuotemallistoParatiisi
SuunnittelijaKalevala
Copyright Lahden Kellokeskus Oy 2024